sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Valmiina lähtöön1
Laukut pakattu, lähes kaikki papruhommat tehty ja oloni on rauhallinen.
Vatsanpohjassa ihanaa jännitystä tulevaa seikkailua ajatellessa.
Kolme vuotta sitten ARC-Atlantin ylitys. Siitä tuntuu olevan ikuisuus.
Kaikki se jännitys valmistelu ja sähellys tuntuu niin kaukaiselta.
Silloin kuukausi reissussa ja nyt neljä.  Atlantin ylityksellä löysin sisäisen rauhan ja kuten ihana Amira ystäväni sanoi yhteyden Jumalaan joka minulle merkitsee yhteyttä henkisyyteeni.
Siitä alkoi minun uusi matkani sisäisen rauhaan ja henkisyyteen. Uskomukseni ovat muuttuneet valtavasti viimeisen kolmen vuoden aikana ja elämääni ja olemiseeni olen löytänyt rauhaa ja vielä vahvempaa läsnäoloa. Tämä tuleva matka merkitsee minulle paljon muutakin kuin uusi purjehdus seikkailu; annan itselleni aikaa ja oikean paikan jatkaa matkaani kohti uutta mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Tämä aika on minulle ja vain minulle ja samalla tunnen suurta kiitollisuutta että palaan tänne omaan uuteen kotiini ja työhöni onnellisena siitä että minulla on koti ja työ jossa viihdyn ja haluan olla. Ja työni mahdollistaa minulle tämänkin haaveen purjehduksen jatkamisesta.
Kohti uutta unelmaa!

3 kommenttia:

  1. Upeeta reissua Tara! Ihanaa että Sua saa seurata täällä blogissa!

    VastaaPoista
  2. Hei ihanaa matkaa! Huikealta näyttää jo tähän saakka. Ehdottoman ekologista matkailua - enemmän meripeninkulmia ja vähemmän lentokilometreja ja maailma pelastuu ❤️ Kiitos, että saan olla mukana

    VastaaPoista