19.1.

Kolmen päivän purjehdus Tobaco Ceysistä ja reilu 400 mailia takana ja Curacaon Marinassa nukuttu yö. Taivaalle kiitos veneessämme on ilmastointi. Nyt istuskelen Curacaon rantakadulla ja ihailen avautuvaa siltaa, josta eilen saavuimme ja huomenna poistumme. Turistit kuvaavat innoissaan näkymää ja tallennuimme varmasti muutamiin lomakuviin mekin eilen. Ihana viettää tällaista normituristipäivää…ei kiirettä mihinkään ja vähän shoppailua ja muuta mukavaa. Kolmen yön purjehdus totutti taas yövuoroihin, kolmen tunnin vuorot hyttipareittain. Nukuin kolme yötä kuin murmeli etuhytissä aikamoisessa ryskeessä. Univelat kuitattu jeee. Virsarilla purjehdittiin lähes koko matka. Onneksi etupurjeessakin oli puomi ja isopurje pysyi vakaan preventterin avulla.

Topcheffit minä ja Tuija oltiinkin ainoat, jotka kykenivät keittiövuoroihin; muilla oli enemmän tai vähemmän merisairauden oireita. Herkkuja syötiin ja kukaan ei ollut onneksi niin sairas, että ruoka ei olisi maistunut.

14.1.

Olen paratiisissa. Kolmas purjehduspäivä takana ja istuskelen kannella ihanassa tuulenvireessä.

Turkoosinvihreä vesi kimmeltää ja aurinko on laskemassa. Illalla odotettavissa Lobster dinner.

Ajan käsite on jo muuttunut. Matkalla oleminen ja purjehdus on tärkeämpää kuin mikä päivä on.

Yöt on aika hikisiä ja en nuku hyvin mutta se ei haittaa, päivällä purjeveneen kulkiessa nokoset ovat taivaallisia ja  se kuittaa huonosti nukutun yön.

Viime reissulla Atlantin ylityksen jälkeen näin vain St Lucia ja Martiniquen. Nyt matkaamme  alas päin kohti Panamaa ja tänään olemme poijussa Tobaco Ceysissä. Meri alkoi muuttua turkoosiksi kun lähestyimme Tobaco Ceys saariryhmää. Saavuimme iltapäivällä ja ehdimme hiukan snorklailla. Aika moiset virtaukset, että ilman räpylöitä olisi varmaan ajautunut johonkin toiseen veneeseen. Paljon kaloja ja huomenna näen toivottavasti myös kilpikonnia. Yksi meitä tervehti kun lähdimme aamulla satamasta. Onnellisuusmittari tällä hetkellä +++++10.

Tahitille saakka meistä seitsemästä matkaa  viisi ja porukka vaihtuu muilta osin noin kuukauden kuluttua ja sitten taas Galapacos saarilla muutama lähtee pois ja muutama tulee mukaan ylitykselle. Tyynen Valtameren ylitys tehdäänkin sitten naisistolla ja kippari on ainoa mies.

Se tuntuu vielä ihanan kaukaiselta. Talvi, kylmyys ja moni käytännön asia on jo unohtunut, ne tuntuvat kaukaisilta vaikka kotoa lähdöstä on alle viikko.